Jumalan rauha - totuuden tienviitta elämässä

15.01.2022


Ps 19:2 "Ilman taitoa ei ole intokaan hyväksi, ja kiirehtivän jalka astuu harhaan."


Kun mietimme miten Jumala toimii kauttamme ja vaikuttaa, niin silloin on aina tärkeätä muistaa, että Jumala tuntee meidät jokaisen ja toimii kanssamme hyvin yksilöllisesti ja eri tavoin huomioiden esim. luonteemme.

Yhteistä kuitenkin on aina se, että Jumalan toiminnan ja vaikutuksen elämässämme tai toisten elämässä erotamme siitä, että Hän ei koskaan toimi kiireellä ja hätäisesti vaan Hänen toimissaan
ja vaikutuksissa on aina mukana Hänen Rauhansa. Jeesus sanoi: "Rauhan minä jätän teille: minun rauhani - sen minä annan teille. En minä anna teille, niinkuin maailma antaa. Älköön teidän sydämenne olko murheellinen älköönkä peljätkö. " (Joh 14:27)

Jumalattomista ihmisistä Herra puolestaan kertoi meille Paavalin kautta mm. seuraavasti:
Room 3:15 Heidän jalkansa ovat nopeat vuodattamaan verta,
Room 3:16 hävitys ja kurjuus on heidän teillänsä,
Room 3:17 ja rauhan tietä he eivät tunne.

Vanhurskaiden eli meidän pyhien työn jäljen, jonka Herra saa meissä aikaan, tunnistaa siitä, että se on pitkällisen ja rauhaisen työn tuottamaa hedelmää. Ja useat hedelmät kypsyvät yleensä hitaasti :
Jaak 3:18 "Vanhurskauden hedelmä kylvetään rauhassa rauhan tekijöille." 

Kaikenlainen kiirehtiminen, hätäily tai "stressaaminen" ei ole siis lainkaan Jumalan työn tai vaikutuksen ominaispiirre. Se kuvastaa ennemminkin sielullisuutta ja sen vaikutusta tai jopa väärien henkien toimintaa.

Ja kuten ensimmäisessä Raamatun kohdassa tässä kirjoituksessa sanottiin, niin "...kiirehtivän jalka astuu harhaan." Hätäily ja kiire yleensä johtaa myös eksymyksiin elämässämme.

Jos et siis tiedä mitä Jumala tahtoo sinulta juuri nyt etkä näe selvästi suuntaa mihin Hän johdattaa, niin silloin kannattaa pysyä paikallaan ja olla hiljaa ja odottaa Herraa.

Psalmeissa 42 ja 43 todetaan kolmesti : "Miksi murehdit, minun sieluni, ja miksi olet minussa niin levoton? Odota Jumalaa. Sillä vielä minä saan kiittää häntä, minun kasvojeni apua, minun Jumalaani."


Odottaessasi Herraa voit purkaa sydämesi tuntoja Hänelle rukouksin tuoden tiettäväksi kaiken mikä sinua painaa ja voit olla varma, että Hän kuulee rukouksesi ja heikot huokauksesikin ja ajallaan ja tavallaan Hän vastaa.

Kun pyydämme Herraltamme johdatusta, niin Hän alkaa sitä vaikuttamaan elämässämme eri tavoin. Useinkaan Hän ei vastaa meille korvin kuultavin sanoin eikä sydämeen tulevan hiljaisen Pyhän Hengen äänensä kautta.

Hän puhuu oikeasti todella harvoin meille sillä tavalla. Ja jos odotamme kuulevan Herran äänen sillä tavoin päivittäin, niin meillä on todella suuri vaara eksyä kuuntelemaan muita henkiä, jotka tahtovat esiintyä pyhänä henkenä.

Mutta oikeasti nämä henget ovatkin eksyttäviä henkiä ja johdattavat tällä tavalla toimivan uskovan pikkuhiljaa enemmän ja enemmän pois Jumalan Sanan totuudesta ja riippuvaiseksi enemmän ja enemmän tällaisten äänien johdatukseen. Moni on eksynyt Totuudesta juuri tällä tavalla. Siksi tällaisissa on oltava aina tarkkana ja koeteltava aina kuulemamme Jumalan Sanalla ettemme pahoin eksyisi.

Raamattu kertoo meille miten Jumala johdattaa meitä pääasiallisesti käytännön elämässämme Jumalan Sanan antaman ymmärryksen lisäksi:
Fil 2:13 "sillä Jumala on se, joka teissä vaikuttaa sekä tahtomisen että tekemisen, että hänen hyvä tahtonsa tapahtuisi."


Kun me rukoilemme Jumalaa, Jeesuksen nimessä, niin Hän on luvannnut kuulla meitä. Ja sitten Hän alkaa meissä vaikuttamaan tahtomista tiettyihin asioihin ja suuntaan elämässämme, jonka tunnemme sisimmässämme ja ajatuksissamme. Niinkuin sanotaan, että sydämellemme tulee halu tehdä jotain. Tämä on rukousvastausta, jonka Jumala vaikuttaa. Sen jälkeen Hän vaikuttaa vielä meissä sen, että me alamme tekemään sen tahdon mukaan,jonka Hän on sydämeemme laittanut. Joskus me vastustelemme emmekä heti tahtoisi tarttua toimeen, joka on ihan hyvä.

Näin rauhassa toimien voimme myös vakuuttua siitä, että se tahto, jonka koemme, on Jumalan vaikuttamaa,eikä oman sydämemme tai sielumme ajatuksia. Voimme myös pyytää, että Jumala vahvistaa meille sitä tahtoa, jonka koemme kulloinkin, jos se on Herran vaikuttamaa. Ja jos ei - niin rauetkoon se tyhjiin ja ottakoon Herra sen tahtomisen pois, joka ei ole Hänen tahtonsa mukaista ja vaikuttamaa.

Silloin kun näin toimimme, niin Jumala vastaa nöyrään pyyntöömme ja kun odotamme rauhassa Jumalan vaikutusta, niin tiedämme, että jos jokin asia on tullut Jumalalta, niin Hän edelleen jatkaa sen tahdon vaikutusta meidän sydämissämme ja antaa voiman sen tekemiseen myös. Vaikka siinä menisikin pidempikin aika, niin Jumalalla ei ole useinkaan kiire.

Toki joskus on poikkeuksiakin tilanteen mukaan mihin Herra meitä tarvitsee. Mutta jos tahto ei ollutkaan Jumalan vaikuttamaa, niin silloin rauhassa odottaessamme sen vaikutus haihtuu ja poistuu eikä meille tule halua lainkaan enää sen tekemiselle.

Näin Jumala siis johdattaa meitä yleensä, mutta monesti emme sitä vain huomaa elämässämme ja hätäilemme turhaan kaikessa.

Yksi varmin asia on hyvä muistaa, että kun jokin asia on Jumalasta, niin siinä on aina Hänen rauhansa mukana. Ja kun katsomme omaa tai toisten toimintaa, niin se "rauhan hedelmä" pitää aina olla siinä tunnusmerkkinä.

Sellainen mikä ei saa meissä aikaan rauhaa oman tai toisten toiminnan kautta, niin se ei yleensä koskaan ole Jumalasta. Se on joko täysin sielullista tai jopa eksyttävien henkien vaikuttamaa. Toki jos sielumme on kovin rikkonainen, niinkuin se monilla on, niin silloin se saattaa sekoittaa myös tuon rauhan kokemisen tunteen.

Tarkkaile siis aina - onko Jumalan antama rauha sinun sydämessäsi, kun arvioit omaa tai toisten toiminnan vaikutusta elämääsi.

Kun aikoinani olin itse mukana eksytyksessä uskoon tultuani, niin tunsin silloin kuinka Jumalan antama rauha tuntui jatkuvasti häiriintyvän sisimmässäni. Olin jatkuvasti epävarma ja hätäilin ja tuntui, että oli valtava kiire koko ajan.

Sen lisäksi oli epävarma olo usein kaikesta, että onko tämä Jumalasta vai mistä ? Tällainen tila tuntui koko ajan vaativan myös uskonelämästä enemmän ja enemmän. Tuntui, että vaikka kuinka paljon luin Jumalan Sanaa, tutkin sitä, rukoilin jatkuvasti ja paastosin välillä pitkiäkin aikoja, niin mikään ei tuntunut riittävän. Aina vain tuli lisää tunne, että enemmän, enemmän ja kiire sekä suorituspaine oli kova. Se oli ankarasti kuluttavaa aikaa henkisesti, sielullisesti ja ruumiillisesti. Ei ihme, että tuollaisessa tilassa moni uskova uupuu ja palaa loppuun.

Raamattu myös todistaa, että tuollainen toiminta on yksi sielunvihollisen tavoista "hävittää" pyhiä ja erityisesti se on näiden viimeisten päivien osalta vielä selvempää, kun lähestymme antikristuksen aikaa.

Jo Danielin kirjassa on tästä kerrottu:
Dan 7:25 "Hän puhuu sanoja Korkeinta vastaan ja hävittää Korkeimman pyhiä...."
Tässä "hävittää" sana on hieman köyhästi käännetty kielellemme, koska siinä käytetty sana

[bel-aw'] tarkoittaa kuluttaa, kuluttaa loppuun (henkisesti).

Ja kuten tuon jakeen loppuosa esim. Bibliassa ja useimmissa englanninkielen käännöksissä kertoo, että "pyhät annetaan hänen käsiin" kolmeksi ja puoleksi ajaksi, tarkoittaen antikristuksen 42 kk:den hallinta-aikaa aikojen lopulla ennen Kristuksen paluuta maan päälle. Silloin erityisesti uskovat pyhät ovat tällaisen hengen vaikuttamia ja ahdistamia ellemme valvo tilaamme ja turvaa Herran johdatukseen niinä päivinä.

Tuon samaisen eksytyksen hengen toiminnan olen havainnut usein eri palvelijoiden elämässä ja toiminnassa, jotka ovat tavalla tai toisella joutuneet näiden eksyttävien henkien uhreiksi.
Tällaisten toimijoiden yksi tunnusmerkki on juuri se, että heidän toimintansa tai vaikutuksensa seuraajiin on sellaista, että se tuottaa suuren tarpeen nopeaan ja korkeapaineiseen aktiviteettiin "juuri nyt".

Aivan kuin jokin "voima" ajaisi tällaista/tällaisia henkilöitä yhtäkkiä pakonomaisesti eteenpäin ja suuri häly, kova kiire ja toiminnan vilkastuminen aivan äärimmilleen tapahtuu sen seurauksena.
Näitä toimia ajetaan sielullisin voimin eteenpäin ja usein myös eksyttävät henget suoraan ajavat niitä ja esim. tällaisissa "hengellisissä" tilaisuuksissa on valtavasti toiminnan ja "herätyksen" makua, joka sitten kuvitellaan olevan Jumalan Pyhän Hengen toimintaa, mutta valitettavan usein ne kuitenkin ovat osoittautuneet eksyttävien henkien valheellisiksi toimiksi.

(Toki emme saa unohtaa, että aitoja ja oikeitakin herätyksiä on myös lähihistoriassammekin tapahtunut.)

Mutta tuollainen väärä toiminta yhtäkkiä ikäänkuin saa jonkin uuden voiman, joka pyörremyrskyn tavoin valtaa mukana olijat ja tempaavat heidät tähän samaan "korkeapaine"- toimintaan mukaan. Mutta valitettavasti se aina laantuu ja kuolee aivan yhtä nopeasti kuin se on alkanutkin. Ja hedelmänä jää rikkonaisia suhteita, ihmisiä ja eksyneitä lampaita, jotka aina uusien tuulien puhaltaessa temmataan mukaan uusiin villityksiin. Onneksi jotkut kuitenkin Herra herättää ja johdattaa takaisin totuuteen armossaan.

Tällaisen toiminnan huomasin myös silloin Patrick Tiaisen kohdalla ja hänen toiminnassaan, kun arvioin hänen toimiaan ja opetuksiaan. Valtava "buumi" nousi yhtäkkiä kuin tyhjästä ja vauhti ja kiire oli valtava.

Nuori hiljattain uskoon tullut sai jostain sellaisen "ajavan voiman", että koko Suomi piti yhtenä päivänä "valloittaa". Toiminta oli kiihkeää, energistä, toimeliasta, ylikierroksilla käyvää, joka tempaisi ja sitoi mukaansa niin, ettei siitä voinut olla erossa, jos siihen mukaan lähti. Toiminta uuvutti nuoren miehen ja ajoi hänet nopeasti loppuun sekä avasi yhä enemmän herkkää ja haavoittunutta sielunmaailmaa eksyttävien henkien vaikutukselle ja oppi meni yhä enemmän ja enemmän ohi Raamatun totuuksien.

Kuvaavaa oli myös tässä korkeapaineistetussa toiminnassa, että jatkuvalla tahdilla tuotettiin jotain sosiaalisen median alustoilla seuraajille nähtäväksi ja kuultavaksi, jotta se sitoisi yhä enemmän näitä ihmisiä siihen kiinni. Lopulta kaikki romahti ja "liekki" sammui, jättäen jälkeensä savuavan nokikasan sekä paljon rikkoutuneita ja eksyksissä haparoivia sieluja.

Haluan nyt lopuksi vielä kiinnittää sinun ajatuksesi siihen, että samainen ilmiö on ollut nyt nähtävillä vajaan kahden vuoden aikana, kun tämä koronapandemia on maailmassa ollut. Tämä eksytyksen henki on temmannut mukaansa jälleen ihmiset, mutta tällä kertaa se on yllättänyt oveluudellaan ja kataluudellaan, koska se on ilmennyt aivan eri tavalla kuin pitkiin aikoihin.

Herra ilmoitti tulevasta eksytyksestä 02/2019, josta varoitinkin eräässä saarnassa Jyväskylässä 09.02.2019 otsikolla "Varoitus viimeisten päivien eksytyksestä". Koin usean viikon aikana, kuinka Herra vaikutti sisimmässäni, että olisi tulossa uusi erilainen eksytys pian ja siitä pitäisi varoittaa.

En valitettavasti ymmärtänyt minkälainen eksytys oli tulossa, mutta kuitenkin koin, että varoittaa piti ja tein sen ymmärryksen mukaan kuin osasin. Nyt jäljestä päin ajateltuna, minun olisi silloin pitänyt olla nöyrempi ja etsiä enemmän Herran kasvoja ja odottaa, jos Hän olisi antanut enemmän ymmärrystä asiasta, mistä Hän tahtoi minun varoittavan.

Kuitenkin kun tämä koronapandemia sitten alkoi ja kuukausia oli kulunut, niin yhtäkkiä alkoi minulle valkenemaan, että tähän liittyy tämä eksytys, josta Herra varoitti.

Eksytys ei kuitenkaan ole tämä koronapandemia etteikö se olisi totta. Eksytys on juuri siinä, että eksyttävät valheen henget ovat saaneet nyt monet maailmassa eksymään sellaisiin valheisiin, jotka esiintyvät "totuuksina".

Eksyttävät henget ovat saaneet jalansijaa eri ihmisissä sekä uskomattomissa että uskovissa. Ilmeneminen on kuitenkin ollut erilaista riippuen onko ihminen uskossa vai ei. Lisäksi on ollut erikoista huomata, että ne tahot uskovista eli seurakunnat, liikkeet, uskonsuunnat tai toimijat, jotka aina yleensä ovat olleet mukana menneiden vuosikymmenten eksytyksissä, joissa on ollut kyse esim. menestysteologiasta, uskon sana - liikkeen opeista tai vastaavista eri muodoissa, niin ovat nyt temmatut mukaan tähän totuuden vastaiseen korona-eksytykseen.

Mutta uutena piirteenä on ollut erikoista havaita myös sellainen ilmiö, että jopa nekin uskovat, jotka aiemmin tunnistivat hengelliset ja opilliset eksytykset - ovat joutuneet muusta syystä tämän eksyttävän valhehengen vietäviksi. Jotkut ovat itse jopa aiemmin olleet mukana varoittamassa hengellisistä eksytyksistä, mutta nyt ovat itse eksyneet ilman että näkevät sitä.

Kuten aiemmin kuvailin noita eksytyksen hengen toiminnan tunnusmerkkejä, niin samoin tässäkin on ne nähtävissä.

Olet varmasti huomannut, että kun tällainen "voima" ajaa joitakin näitä uskovia julistamaan "uutta tietoa ja totuutta" liittyen koronapandemiaan sen eri osa-alueilla, niin se on aivan samanlaista "korkea-paine" toimintaa, kuin hengellisissä eksytyksissä olemme huomanneet vuosien saatossa esim. menestysteologian valhe-herätyksissä.

Näistä henkilöistä, jotka ovat temmattu mukaan tähän toimintaan, näemme kuinka he kiivaasti, energisesti ja voimakkaan tarmokkaasti tekevät työtä joka päivä tuottaakseen ja levittääkseen tätä "uutta tietoa ja totuutta" kaikille ihmisille. Sosiaalisen median alustoilla tuo tiedontulva on käsittämätöntä, mitä tällaiset ihmiset tuottavat jatkuvalla syötöllä päivin ja öin. Tuntuu kuin heillä ei olisi hetken rauhaa omassa elämässään eikä toimissaan eivätkä he ehdi lainkaan pysähtyä todella Jumalansa eteen rukoukseen ja odottamaan, mitä Herra heille puhuisi, jos kuuntelisivat.

Olen huomannut näiden ihmisten toimivan kuin jonkin ulkopuolisen voiman ajamina, joka ei anna heidän lainkaan hellittää eikä levätä toimissaan. "Tuotantotahti" on jotain aivan uskomatonta ja siksi he eksyvätkin esittämään "totuuksina" usein selviä valheita. Jos he tutkisivat huolellisesti esittämiään väitteitä, niin he tämän kyllä huomaisivat.

Valitettavasti jotkut ovat syyllistyneet tahalliseen tietojen vääristelyyn sekä esittävät joitain tilastoja harhaanjohtavalla tavalla. Kun huomaamme, että uskova syyllistyy valheen ja vääryyden tekoihin, niin sen pitäisi kyllä olla hälytysmerkkinä seuraajalle ja nopeasti tehdä parannusta sellaiseen toimintaan sekaantumisesta.

Jotkut ovat eksyneet jopa luulemaan, että tämä on heille "Jumalan antama tehtävä", kun ovat saaneet unia, näkyjä tai väärien henkien ilmoituksia eri muodoissa.

Ja kuten olet varmasti huomannut, että mikä hedelmä näiden ihmisten toimissa on ollut. Se ei tuota rauhan tunnetta millään tavalla, jonka Jumala antaisi. Tällaisen toiminnan voi helposti erottaa siitä, että siitä puuttuu tuo Jumalan antama rauha ja rakkaus, joka aidossa Jumalan vaikuttamassa toiminnassa on hedelmänä aina. Tällainen toiminta aiheuttaa epäselvyyttä, huolta, murhetta, riitaa, eripuraa, kiivautta, pelkoa ja vihaa. Se rikkoo Kristuksen ruumista - seurakuntaa, perheenjäsenten välejä, ihmissuhteita kaikkialla sekä yhteiskuntaa. Se ei rakenna vaan se hajottaa. Ja kaikki tämä ei ole Jumalan toimintaa vaan sielunvihollisen toimintaa.

Ja kun tällainen toiminta tempaa jonkun mukaansa, niin se vie hänet yhä syvemmälle pois siitä rauhasta, jonka vain yksin Jumala voi antaa. Tällöin huomaa pian kuinka uskonelämä on muuttunut kylmemmäksi ja lihallisemmaksi eikä Jumalan Sana enää edes kiinnosta niin paljoa kuin aiemmin. Tahtoo vain jatkuvasti yhä enemmän ja enemmän viettää aikaa näiden "uusien tietojen ja totuuksien" ääressä ja janota niitä enemmän ja enemmän.

Maailmankuva alkaa muuttumaan ja alkaa näkemään vihollisen toimimassa yhä enemmän siellä ja täällä. Jumalasta tulee yhä vain pienempi ja saatanasta suurempi. Pian kaikki tuntuu olevan vain "saatanan työtä", jota vastaan pitää kaikin keinoin taistella. Uskovan totuuden taju hämärtyy ja hänen sielunsa rauha järkkyy. Valheista on tullutkin totuus.

Nyt siis olemme eläneet kohta pari vuotta tällaisen uudenlaisen eksytyksen aikaa, jollaista ei ole meidän sukupolvemme aikana ollut aiemmin. Tämä ei ole kuitenkaan uutta, sillä pienessä mittakaavassa tällaista eksytystä on ilmennyt aeimminkin kun maailmassa on tapahtunut jotain erikoista, joka on monien mielenrauhan saanut järkkymään ja epävakaat olot ovat saaneet uskovat eksymään syystä tai toisesta vastaavien eksyttävien henkien vietäviksi. Espanjan taudin aikaan oli samanlaista uskovien keskuudessa, mustan surman eli paiseruton aikana myös ja monien suurten ja pelottavien tapahtumien yhteydessä pitkin historiaamme.

Miksi sitten tällaiseen jotkut ovat eksyneet ? Se on hyvä kysymys. Ja syitäkin on varmasti monia.
En kuitenkaan tässä kirjoituksessa ala niitä käymään nyt lävitse vaan tämän kirjoituksen tarkoituksena on herättää meitä ymmärtämään, minkälaisen tilanteen keskellä me nyt elämme.

Ja jos tunnistat, että omassa elämässäsi tämä koronapandemia on vienyt Jumalan antaman rauhan sisimmästäsi pois, niin ehkä olet voinut joutua alttiiksi vääränlaisille vaikutteille elämässäsi nyt.

Mutta älä ole liian ankara itsellesi äläkä toisille, sillä armo on jokaiselle tarjolla. Me kaikki voimme hairahtua ja eksyä jossain vaiheessa uskonelämäämme, mutta Jumala tahtoo meidät palauttaa takaisin totuuteen, koska Hän rakastaa meitä jokaista. Ja Hän sallii jostain syystä tällaista tapahtua, että emme ylpistyisi vaan pysyisimme nöyränä ja riippuvaisina enemmän Herrasta kuin esim. omasta viisaudestamme ja ymmärryksestämme, jotka nekin Jumala toki on meille antanut oikeaan tarkoitukseen.

Jos et siis tunnista Jumalan antamaa rauhaa ja olet tällaisiin sekaantunut, niin kehoittaisin kaikella rakkaudella ottamaan selvän pesäeron sellaisiin toimijoihin.

Polvistu nöyrästi Herran eteen ja pyydä rukoillen johdatusta elämääsi ja jos Herra osoittaa, että olet jossain asiassa eksynyt vääriin opetuksiin tai totuuksiin, niin pyydä vain anteeksi, niin Herra antaa meille meidän syntimme anteeksi.

1. joh 1:9 "Jos me tunnustamme syntimme, on hän uskollinen ja vanhurskas, niin että hän antaa meille synnit anteeksi ja puhdistaa meidät kaikesta vääryydestä."

Toivon ja rukoilen, että tämä kirjoitus voisi antaa ymmärrystä ajastamme ja viisautta kulkea eteenpäin oikealla tavalla veljien ja sisarien kanssa sekä tämän maailman keskellä Jumalan rauha sydämissämme !

"kaikille ... Jumalan rakkaille, kutsutuille pyhille. Armo teille ja rauha Jumalalta, meidän Isältämme, ja Herralta Jeesukselta Kristukselta! "

Rakkaudella Kristuksessa Jeesuksessa
Juha-veli